Koska täten kaikki olemme huomanneet, että Loikkaseen oli mennyt Riivaaja, on korkea aika vapauttaa Hänet Saatanan vallasta.

Keskellä kesää tuli nuori kaunis nainen tätä jalkakäytävällä vastaan. Loikkanen kauhistui, neiti oli sama joka junassa jo oli hieronut tuttavuutta.

“Ei enää lystinpitoa Hänen karsealla ulkonäöllään”, ajatteli Loikkanen. ”Ei perkele sitten varmasti.”

Mutta kohtalo puuttui peliin. Kadulla oli vilkas liikenne ja takana Ruokolahden Leijona. Loikkanen yritti ränniä pitkin kiivetä katolle, mutta sormet eivät mahtuneet vedentuloputken ja rakennuksen väliin.

Loikkanen oli suoraan sanoen kusessa.

Neito aneli baariin kahvikupilliselle. “Olkoon ajatteli Loikkanen, mutta siihen se sitten saakin jäädä”

- Kyllä ne varmaan keittävät täällä hyvää kahvia, kun sumppikin on jo näin erinomaista, yritti Loikkanen vääntää vitsiä.

- Ihan hyvää Juhla Mokkaahan tämä on, vastasi neito. Lähdetkös ensi sunnuntaina perheeni kanssa Herätysjuhlille.

Loikkanen oli vetää korvikkeen väärään kurkkuun ja ei saanut sanotuksi mitään. Tämän neiti Kempele tulkitsi myöntymyksen merkiksi.

Seuraavana sunnuntaina tallusteli Loikkanen perheen Kupla-volkkarille kuin piesty koira.

Seurat olivat kauniin järven rannalla. Riippakoivuja oli paljon

“Huonoja vastantekoon ”,ajatteli Loikkanen.

Päivä oli kaunis kuin kerjäläisnuttu.

Pieniä telttoja oli paljon ja uusia kohosi lisää.

Alkoi saarna josta ei ollut tulla loppua. Ihmiset menivät hurmokseen. Joku kiipesi tolppaan ja puhui kielillä.

Loikkanenkin risti kätensä ja pyysi “Ota pois tämä malja”

Ne jotka olivat rullatuolilla tulleet, myös rullatuolilla lähtivät.

Tuli kotiin lähdön aika koitti.

Ja hyvästinjätön aika.

Loikkanen tallusteli kämpilleen, vilkaisi huvikseen peiliin.

Loikkaselle oli kasvanut kaunis, hiukan kihara oljen keltainen tukka. Kasvojen iho oli kauniisti ruskettunut ja virheetön.

Liian kaunis mieheksi.