Huttunen:

Minua on usein katsottu kuin olisin pieraissut , esimerkiksi punnitessani lenkkimakkaraa vaa`alla. Pieruvitsit ovat yksi korkeakulttuurin laji.

Postissa oli kaksikin alan mestaria

- Tuli vaikken yhtään pidätellyt haa haa haa

Tapahtumasarja oli jatkuvaa, päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen, vuodesta vuoteen.

Toisella vastaan pierijällä oli outo riitti pieremisessään.

Tarvittiin esimerkiksi nastankanta jota piti painaa peukalolla ja sanoa

- Mikäs se tossa

Nostaa jalkaa ja pieraista.

Naulankantakin kelpasi.

Molempien sekoilut jatkuivat tunnista toiseen.

Piereminen oli kotona alustettu oluella tai sahdilla.