Korvatunturin Joulupukin iltasatu Pikku-Tontulle

 

( jatkoa )

Tähän asti tapahtunut

Mökö-kissa oli kissanpennuille kotimiehenä, kun Kissa-muori etsi niille ja itselleen uutta kotia. Ruman-Kaalepin torppa kun joutuisi vasaran alle.

Kissanpennut telmivät tyytyväisinä onnellisen tietämättömänä tulevaisuudesta.

Mutta kohta koittaisi aika, jolloin Ne vastalypsetyn maidon sijasta saisivat nuoleskella vain viiksiään, jos niitäkään.

Maito kun ei mukamas Örmy-Antin isännöidessä riittäisi kuin perheen esikoisen Pullermanni-Ollin suureen masuun tai sitten tämän eukon Lyhyenläntä-Lensun maitotiliin.

Niin saita ja pihi oli Iso-Örmy, isolla iillä.

Ei maitotilkkaa kissoille.

Tyhjin käsin joutui Kissa-muori palaamaan navetalle. Murhe kuvastui Sen silmistä ja häntä roikkui alakuloisesti alhaalla.

Ison-Örmyn sydän ei ollut heltynyt.

Maantie odottaisi.

Tapahtui kuitenkin huutokauppaa edeltävänä iltana, että pikkuinen Olli päässyt livahtamaan kotoaan ja oli onneton mennyt järveen.

Näkki oli vienyt.

Silloin Iso-Örmy tunsi tuskan sielussaan ja vannoi Jumalan nimeen, että jos tämä murhe häneltä pois otettaisiin. Niin Hän sen hyvyydellä palkitsisi.

Ostaisipa jopa vaivaistalon Iivarille jopa uuden puujalan. Edes vanhaa ja lahonnutta tekojalkaa ei Örmy vaihdossa haluaisi. Saisi Iivari sen lämpimikseen talvi-iltoina polttaa.

Torppari ja kissat saisivat jäädä.

Huhu Ison-Örmyn mielenmuutoksesta kiiri kylällä. Sattuipa se jopa Kissa-muorin ja Mökö-kissan korviin.

Mutta hukkunut kun hukkunut, minkäs sille enää mahtoi.

Mökö-kissa päätti kuitenkin lähteä järvelle. Saattaisipa sieltä saada pienen kalan -tirrin, jos ei muuta.

( jatkuu )