(jatkoa)

 

Hyvin lähellä Äitinsä kuolemaa, kuoli myös yksi Hänen Äitinsä sukulaista.

Haverinen sai kutsun.

Haverinen oli kovissa taloudellisissa vaikeuksissa.

Eikä siinä auttanut, että oli rikkaan talon poika. Kun ei ollut rahaa niin ei ollut rahaa.

Eikä Hän sitä koskaan perinyt.

Lainaamalla Haverinen sai rahaa kukkavihkoon, täydellisesti hautajaisiin sopimattomat halvat farkut ja kaulusvillapaidan. Entisestään Hänellä oli talvimaihari, pipo, tumput ja ruojut.

Haverinen saapui paikalle linja-autolla.

Maalaiskirkko oli harmaa ja ympäristön puut lumiveistoksellisia.

Isä Haverinen saapui kumppaneineen, sadan valkoisen hevosen vetämällä reellä.

Toki on huomattava pilkkuvirhe ja hevonenkin oli fiude.

Haverinen oli ainoa kuvaaja onnistuneine otoksineen.

Muistotilaisuudessa Haverinen sai heti kuulla herra “Omalaatuisuudenkin” saapunen.

- Saako tähän hienon herran viereen istua, vittuiltiin Hänelle heti

Outo lintu Haverinen toki olikin vaatetukseltaan tummien pukujen, silkin ja kullan seassa.

Odottamatta Isä Haverinen ilmoitti avioituneensa.

Hautajaiset saivat uuden käänteen muuttuen häiksi.

Poika Haverinen poistui, ilman päähinettä ja käsineitä. Myös kamera jäi vieraaseen autoon.

Linja-autolla poistui.

Muut jäivät juhlimaan.

Kaipa joku huomasi kameran ja teetti kuvat, koska Poika Haverinen sai kirjeessä omia ottamiaan kuvia.

(jatkuu)