(jatkoa)

Isä Haverisen ja Hänen poikansa välit paranivat hiukan vuosien saatossa.

Isä Haverisesta tuli pikku-varakas.

Taustalla roihusivat perintöriidat.

Isä Haverinen vaati jopa poikansa puhelinosakkeen itselleen.

Riitaa välttääkseen Haverinen suostui siihen.

Kaikki poikansa pienet säästöt oli Isä ominut.

Isä oli hakeutumassa palvelutaloon.

Haverinen tuli sanoneeksi tämän Rouva Ahneelle joka kiikutti tämän tiedon isän korviin.

- Olet panemassa mua pakkohoitoon

Haverinen suuttui.

Haverinen kävi vielä kerran kotonaan.

Ovea ei avattu.

Isä Haverinen lahjoitteli kostoksi kaiken omaisuutensa pois.

Haverinen osallistui Isänsä hautajaisiin, johon oli kutsuttu vain rouva Ahneen perhe.

 

Perkelettäkö te siinä itkette” ajatteli Haverinen “Minun isänihän tässä on kuollut”

 

 

VETERAANIN ILTAHUUTO - MATTI TULOISELA

　

Hymni soi holvissa hiljaa,
Tummana kaipuuta soi.
Aika on korjannut viljaa,
Sarka jo kynnetty on.

Ammoin me marssimme kahden,
Tulta löi taivas ja maa.
Rannoilta Äänisen lahden,
Kelle nyt kertoa saa?

 

Laineissa Laatokan mahti,
Kahlita kenkään ei voi.
Veljet sen rantoja vahti,
Konsa on koittava koi.

Ylväänä Karjalan heimo
Tuskaansa kantanut on.
Maa-äiti suojaansa sulkee,
Vartija poissa jo on.

(jatkuu)