Saarnaaja Pirkko Jalovaaraa moititaan ihan turhaan. Olen ollut Hänen herätyskokouksissaan jo vuosia, todistajana. Hiivatabletit sain lopettaa jo ensimmäisellä kerralla. Ne sisältävät B-vitamiinia. Minulla oli paha kahvikuppineuroosi. Kahvipöydässä tuskanhiki kasteli pöytäliinan, kaffee valui aina vähintään rintamuksille, lusikka putoili tahraten maton. Oli ”Helinää ja helskettä kaffeelautasen ja kakkulautasten kanssa”. Yrittäessäni ottaa kakkulautaselle jotain saattoivat pöydän antimet kesäisin roiskahtaa mahdollisesti avoimesta ikkunasta ulos, varpusille. Kaffeepöytä  oli vähintään (sikaa kunnioittaen) kuin sikolätti. Huippaa päästä vieläkin ajatellessani kauhunsekaisin tuntein tätä taakse jäänyttä elämääni. Toiset kanssakulkijat haluavat kulkea vain aurinkoiset päivät kanssani toisin kuin Pirkko Jalovaara, joka jakaa ihmisten kanssa myös pilviset päivät. Kaiken tapahtuneen todeksi todistan edelletyksellä, ettei riivaajaa saa uudelleen tieten tahtoen päästää lähelleen, tässä tapauksessa kahvipöytää. Riivajalla on kyky näyttäytyä mitä houkuttelevimmissa ulkoisissa olomuodoissa.