Se oli sellanen tavallinen ilta ja tavallinen autolautta kun mä lähdin ruottiin miinku päiväks. Laivan Kapteenina toimi tällä kertaa Pelastusarmeijan Äversti. ”Minä en tiedä laivoista, enkä pelastusohjeista yhtään mitään, mutta älkäätten tunteko oloanne turvattomaksi, sillä Herra on minun sauvani ja viittani Amen.” kuulutti Äversti. ”Ja ei kai tämä ruuhta kummempi ole” Slisk. Näillä eväillä ja näillä ohjeilla kohti Kuninkaallisia. Illasta en muista mitään. Aamulla oli niin paha olo, että vaivoin sain Suomi-verkkarit ja Reinot jalkoihin. Jouduin rahamiehen ja jonkun toisen seuraan. Rahamies ammensi minuun olutta, liikaa. Tämän oli helpompi kertoa mitä ei omista kuin omistaa. Aina välillä tämä otti sbongarin, huuliharpun povestaan ja loihti ilmoille ”Tyttöni, tyttöni mun sävelmän. Yöllä tällä oli olut kuulemma niin fiiniä neitiseuraa, että kun neiti pissikin niin se vienosti vihelsi vaan. Loppuillasta mies tuli ärtyisäksi, vanhoja naiskääkköjä liitttyi seuraan olettaen olevansa rahamiehen seurassa. Hain mitä mies pyysi, mutta isot rahat olivat muuttuneetkin kolikoiksi. Ja rahahanat olivat suljettu. ”Vittu, en minä sun seuralaisias ala kustantamaan, mulla on pelkkä kypä. Sillä pitäis sitten huominenkin elää. Mies löi hiluja pöytään, mutta minullakin oli jo kusi nousut päähän ja sipaisin kolikot lattiaalle sanoen ,”En minäkään sentään mikään kolikkoautomaatti ole. Mies katosi ja sitten tuli laivan Miami Vice. Ukkeli 85 oli käräyttänyt minut.